Jääkiekko & vedonlyönti

Siinä missä keskustelu naisten jääkiekon ympärillä on kiihtymään päin, myös muut lajirajojen ulkopuolelta löytyvät, mutta kuitenkin itse asiaan vahvasti liittyvät konseptit tekevät tuloaan suurten medioiden keskuudessa. Tällä pitkällä pohjustuksella tarkoitamme tietysti vedonlyöntiä ja erityisesti juuri jääkiekkoon liittyvää vedonlyöntiä. 

Nykypäivänä vedonlyöntiä pääsee harrastamaan lähes missä tahansa, sillä sadat, ellei jopa tuhannet eri palveluntarjoajat tyrkyttävät palveluitaan vedonlyönnistä kiinnostuville kuluttajille. Meillä suomalaisille on toki oma monopolimme, mutta myös ulkomaalaiset pelisivustot tarjoavat mahdollisuuksia tämän mielenkiintoisen, mutta välillä kalliinkin harrastuksen parissa.

Mikäli et ole koskaan elämässäsi lyönyt vetoa, tämä opas on tehty juuri sinua varten. Vedonlyönnistä itsessään ei välttämättä tarvitse ymmärtää kuin yksi helppo konsepti (mitä 1X2 tarkoittaa ja miten sillä voi voittaa rahaa), jonka jälkeen kaikki tieto voidaan ohjata suoraan kohdelajisi suuntaan. 

Tunne lajisi

Mikäli aiot jääkiekosta lyödä vetoa, olisi suotavaa, että ymmärrät lajista keskiverto penkkiurheilijaa enemmän. Tämä ei toki ole mikään vaatimus, mutta jos et halua rahojasi kaivoon heittää, esimerkiksi joukkueiden sekä yksilöiden voimasuhteiden arvioiminen on kriittinen osa koko prosessia. Mikäli olet jääkiekko koko elämäsi seurannut, sinulla on varmasti kehittynyt jonkinlainen mielikuva siitä, miten valmentajat soveltavat pelitapojaan, miten yksilöt toimivat, tai miksi tietyt joukkueet menestyvät vuodesta toiseen, vaikka saman sarjan muilla joukkueilla on aina vaikeaa. 

Jonkin verran historiallisesta menestyksestä on selitettävissä tietysti saatavilla olevilla resursseilla (pelaajabudjetit, hallin kapasiteetti, rahavirrat, jne.), mutta muitakin asioita menestyvissä organisaatioissa tehdään, eikä niissä pelkästään luoteta rahan voimaan. Tampereella miesten SM-Liigassa pelaava Tappara on hyvä esimerkki erittäin hyvin kehitetystä organisaatiosta, jonka tukena on myöskin valtavat summat rahaa. Tapparassa junioreita kehitetään pienestä pitäen pelaamaan samalla pelitavalla, jota sitten myöhemmin Liigassa päästään toteuttamaan isommassa mittakaavassa, ammattilaisena. 

Eli lyhyesti ja ytimekkäästi:

  • Tunne lajisi, mitkä vaikuttavat joukkueiden voimasuhteisiin jne.
  • Älä katso liikaa historiaan, vaan keskity nykytilanteeseen.
  • Älä pelkää olla väärässä – me kaikki teemme joskus virheitä, eikä asiantuntijat esimerkiksi ole aina oikeassa. 
  • Luota itseesi ja omaan tietoisuuteesi.

 

Pitkäjänteisyys on kaiken A ja O

Vedonlyönnissä, varsinkin sen aloittamisessa hitaasti ottaminen on enemmän kuin suotavaa. Pitkäjänteisellä työllä korjaat paitsi isompia hedelmiä sitten tulevaisuudessa, varmistat myös sen, ettei taloudellinen asemasi horju väistämättä vastaantulevien tappioiden myötä. Tappioihin kannattaakin valmistaa itseään henkisesti, sillä ei ole ihan yksi, tai kaksi kertaa kun esimerkiksi iso vetosi romuttuu ajassa 59:59 tulleeseen maaliin. Nämä ovat urheilussa tapahtuvia dramaattisia tilanteita, mutta mikäli pitkässä juoksussa teet ainoastaan hyviä ja pitkäjänteisyyteen painottuvia ratkaisuja, huomaat, että viime hetken maalit eivät enää tee niin pahaa jälkeä mm. pelikassaasi. Kannattaa muistaa, että joskus tämä “59:59” tapahtuu myös sinun kannaltasi niin päin, että vedostasi tuleekin aivan viimeisillä metreillä voittava.

Muista lunastaa bonuksesi

Vedonlyönnin aloittamista varten et varsinkaan jääkiekkossa tarvitse suurta pelikassaa, mikäli muistat pelata pienillä panoksilla (max. 1-2% per kohde pelikassasi koosta). Pelikassan kasvuun alussa auttaa mm. nettikasinoiden tarjoamat bonukset, joista kannattaa ehdottomasti ottaa kaikki ilo irti. Katso mikä sivusto sopisi valikoimaltaan sinulle parhaiten, ja nappaa käytännössä ilmaista täytettä pelikassaasi tarjoava bonus parempaan talteen! 

Bonuksia lunastettaessa kannattaa kiinnittää huomiota mm. 

  • Kierrätysvaatimuksiin
  • Voimassaoloaikaan
  • Mahdollisiin rajoituksiin
  • Sääntöihin ja ehtoihin

 

Onnea matkaa sekä muista, että vastuullinen pelaaminen on kaikkein mukavinta pelaamista!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *